Poniemme kanssa noudatamme aina samoja rutiineja, jotta ne tuntisivat olonsa turvallisemmaksi kuin jos tekisimme kaiken aivan sikin sokin. Aamulla kello 7.00 aukeavat tallin ovet, ja silloin aamutallin hoitaja lähtee jakamaan heinää poneille. Puolen tunnin päästä perässä seuraavat kaurat, väkirehut ja muu ruokinta. Tunti sen jälkeen, kello 8.30, ponit lasketaan tarhoihin tarhausvuorojen mukaisesti. Loppuosa poneista jää talliin, ja noin 10.00 niitä aletaan liikuttaa. Jokaista ponia liikutetaan päivittäin 1-3 tuntia, riippuen edellisen päivän tuntimäärästä. Poneilla on kerran viikossa vapaapäivä (sunnuntai), jolloin ketään ei liikuteta, vaan ponit saavat olla rauhassa laitumilla jos sää sallii. Kerran viikossa poneilla on myös kevyemmän liikutuksen päivä, jolloin sillä ratsastetaan vain maastossa rauhallisesti lyhyt lenkki. Jokaisen ponin kevyemmän liikutuksen päivä on epäsäännöllinen, mutta kerran viikossa sellainenkin on.
Kaikki ponimme ovat siis kerry bog ponyjä, poikkeuksia ei tehdä. Suurin osa poneistamme on valjakko/koulupainotteisia, mutta estepainotustakin esiintyy tallissamme jonkin verran. Jokaisen ponin viikko-ohjelmasta pyritään tekemään monipuolinen, jokaisella ponilla on ainakin yhtenä päivänä viikossa esteharjoituksia, vaikka ponin painotus olisikin valjakossa tai koulussa. Poneilla pyritään myös työskentelemään mahdollisimman paljon maastossa, ja tarvittaessa maasta käsin. Maasta käsin-työskentelyyn meillä on oivat varusteet, juoksutusvarusteet tietenkin, ja tämän lisäksi pyöröaitaus jos tarvetta tulee.
Éadrom järjestää myös ratsutustoimintaa kerry bog ponyille. Ratsuttajana toimii tallin omistaja Jenni ja hänen apunaan Lille. Ratsutusprojektiin otamme vastaan yli 3-vuotiaita kerryjä. Ratsuttamisesta ponin omistaja saa päiväkirjatyyppisen tarinan, jossa kerrotaan ratsutuksen vaiheista, lopputuloksesta, ja kuinka oppivainen poni oli jne. Ratsutettavan ponin sivuilta tulee myös löytyä luonne, jotta voimme tehdä kertomuksesta realistisemman. Jos olet kiinnostunut ratsutustoiminnastamme, ota yhteyttä tallin omistajan sähköpostiin nathron@nemirtingas.com, ja kerro vapaamuotoisesti ponistasi ainakin nimi, sukupuoli ja ikä, ja kerro myös sen sivujen osoite. Tuloksena saat ratsutetun ponin, jolla voi lähteä heti kilpailemaan ainakin pienemmissä luokissa.
Omat ponimme on lueteltuina tässä alla, nautithan monipuolisten, omalla tavallaan mahtavien poniemme seurasta?
| kerry bog pony-tamma Aigéan Muir Fíonn
7-vuotias : Mac Táil - Scoithín Ruarc |
kerry bog pony-ori Aigéan Chorái Fínn
5-vuotias : Aódhan - Bairrfhionn |
kerry bog pony-tamma Andúnie IRE 5-vuotias : Láorghaire - Mór Órlaith |
kerry bog pony-ori Comrádai 6-vuotias : Éoghan - Iarfhlaith |
kerry bog pony-tamma Dóthain 8-vuotias : Donnchadh - Déaglaith Uinn |
kerry bog pony-ori Lochlánn ÉA 3-vuotias : Sécress - Donnchadh |
kerry bog pony-tamma Brónach 6-vuotias : Brógan - Seachlann |
| shetlanninponitamma Circe v. Dwarfhill
7-vuotias : Edvard - Stutters Almighty |
|
shetlanninponitamma Astoria v. Éadrom 5-vuotias : Riihimäen Loordi - Edvard |