She Mannequin N

VIRALLINEN NIMI She Mannequin N ROTU, SÄKÄ, SKP welsh part bred (NWR, 40,63%), 147cm, tamma
KUTSUMANIMI Mamba VÄRI + MERKIT musta, ti, vtj vsk
SYNTYNYT 07.02.2008 IKÄ + IKÄÄNTYMINEN 8v, muu ikääntyminen
PAINOTUSLAJI koulupainote KOULUTUSTASO vaB, 100cm
KASVATTAJA Neo Warmbloods OMISTAJA Jenni R
REKISTERINRO VH-45347 SAAVUTUKSET KTK-III


She Mannequin N alias Mamba oli upea jo silloin, kun tapasin sen ensi kertaa - kaunis huippuunsa treenattu part bred-tamma joka oli vieläpä myynnissä. Mamba oli sijoittunut kouluratsastuksen saralla jo useita kertoja aiemmalla omistajallaan, ja näyttelyissäkin oli sen kanssa käyty hyvin tuloksin, joten päätin antaa mennä ja heitin tarjousta. Tamma lähtikin minulle sen enempää harkitsematta, ja siitä alkoi minun ja Mamban yhteinen taival. Meille tultuaan Mamba vaikutti todella hankalalta ponilta, mutta myöhemmin sen totuttua uuteen kotiinsa se näytti todellisen karvansa - ja koko henkilökunta minua myöten yllättyi tamman pohjimmiltaan kultaisesta luonteesta. Hoitotoimenpiteissä tamman käytös riippuu ihan kuka on hoitamassa, tuttujen kanssa se on äärimmäisen kultainen ja kiltti, mutta tuntemattomille näyttää hapanta naamaa ja yrittää näykkiä ja potkia. Tutun hoitajan kanssa se voi suunnilleen torkkua käytävällä ja antaa harjata yltä päältä, mutta tuntemattoman kanssa... Huh huh. Se on taas niitä asioita, joita ei kannata yrittää kotona! Mamba suunnilleen riehuu käytävällä ja on yhtä hammasta ja kaviota yrittäessään päästä eroon tuosta tuntemattomasta objektista, joka ihmisten kesken tunnetaan nimellä ulkopuolinen tai uusi hoitaja. Minultakin meni kauan aikaa, ennen kuin Mamba otti minut tuttujen piiriinsä, mutta nykyään nautin sen suosiosta ja se on hyvin palkitsevaa. Kaviotkin nousevat tätä nykyä hyvin, ennen sai varoa kunnolla että se kavio on kädessä eikä otsassa... Tammalla on ihan hiton hyvä sihti potkiessa, joten kannattaa alkuun jättää takajalkojen nostelu tutuille ihmisille joille Mamba on aulis ja ystävällinen. Varustaessa se on ilmiömäinen, suorastaan innostuu kun huomaa että kohta päästään hommiin eikä halua viivyttää kentällepääsyä vikuroimalla varusteiden kanssa. Satulan saa selkään, vyön kiristettyä ja suitset päähän suorastaan pelottavan hyvin. Taluttaessakin Mamba on keskivertokiltti, ei lähde kiskomaan mihinkään vaan seurailee aktiivisesti vierellä kävellen.

..

Suku

isä Griet Lucas
welsh part bred, 147cm
ruunikko

ii. Cashmir Quill
wpb
iii. Cadell Cabir
wpb, EVM
iie. Gwenith
wpb, EVM
ie. Griet Schuyler NLD
wpb, VWY-II
iei. Kojister Fenix
wpb, EVM
iee. Willemina
wpb, EVM
emä Juniper Blood
welsh part bred, 147cm
maksanrautias

ei. Joachim Daan NLD
wpb, VIR MVA Ch, KTK-I, KRJ-III, VWY-III, YLA3
eii. Barhydt Jasper
wpb, EVM
eie. Deirdre Daan
wpb, EVM
ee. Ganesvoort Heleen NLD
wpb, KRJ-IV, VWY-III, YLA3
eei. Cadel Maddock
wpb, EVM
eee. Piet Eleonara
wpb, EVM


Kilpailukalenteri

Huom! Kalenteriin merkitään vain KRJ-sijoitukset, ja näyttelyistä vain SERTit.

KRJ Kouluratsastus vaativa B, 01/100 !!
KRJ Kouluratsastus helppo A, 03/14
KRJ Kouluratsastus helppo A, 05/61
KRJ Kouluratsastus vaativa B, 03/25
KRJ Kouluratsastus vaativa B, 04/25
KRJ Kouluratsastus KN Special, 03/176
KRJ Kouluratsastus helppo B, 08/201
KRJ Kouluratsastus KN Special, 02/40
KRJ Kouluratsastus vaativa B, 09/97
KRJ Kouluratsastus helppo C, 04/84
KRJ Kouluratsastus helppo A, 04/100
KRJ Kouluratsastus helppo C, 06/100
NJ Näyttelyt wpb-tammat, LKV1, BIS5, MVA-SERT, JS

 
Design downloaded from free website templates.