25.12.2009: MISERYN VALMENNUS
"Alkuverryttelyssä oli tarkoitus tehdä paljon siirtymisiä ja erityisesti askeleiden lyhennyksiä ja pidennyksiä, jotta Jenni sai Elenin kunnolla kuulolle. Tamma teki kaiken mitä pyydettiin ja kulki kauniisti peräänannossa. Jennin ei tarvinnut kuin hieman tiivistää istuntaa ja Elen kulki heti lyhyttä ravia. Verryttely meni hienosti ja Elen sai hetken kulkea pitkin ohjin. Koska poni kulki upeasti, päätin että valmennuksessa keskitytään ratsastajaan! Kuulin hieman, että harjoitusravi tuottaa ongelmia, joten sitä mennään tänään paljon. Jenni ei ilahtunnut luonnollisestikaan uutisesta, mutta hymyilin anteeksi pyytävästi. Ensimmäisenä harjoituksena oli ratsastaa keskihalkaisijaa harjoitusravissa, pysähdys tasan keskelle, jonka jälkeen pohkeenväistöä pitkälle sivulle. Tarkkailin silmä kovana Jennin suoritusta lyhyeltä sivulta. "Istu suorassa!" huusin useammin kuin kerran, ennen kuin Jenni korjasi asentonsa. Elenkin alkoi kulkea heti suoremmassa, eikä yrittänyt kulkea vinosti. Pysähdykset olivat täydellisiä ja poni väisti hienosti - ehkä turhankin paljon - uraa kohti. Harjoitus sujui hienosti kumpaankin suuntaan ja nethin takamus pysyi hyvin satulassa kiinni vaikeasta harjoitusravista huolimatta. Sen jälkeen pieni kävelytauko ja laukkaharjoitukset. Tehtävänä oli ratsastaa laukkakahdeksikkoa ja vaihtaessa ympyrää oli tarkoitus vaihtaa laukkaakin, joko ravin kautta tai suoraan laukasta. Elen kuulemma osasi suoraan laukasta vaihtaa, joten tehtiin niin. Jenni kallistui taas kovasti sisälle päin ja muutaman kerran huutamisen jälkeen ryhti parani ja Jenni istui tasan keskellä satulaa. Elen kulki nätisti laukassa, polki hyvin alleen ja laukkasi tarmokkaasti, sekä vaihtoi laukat tuosta vain. Jälleen helppo homma ratsukolle, joten seuraavaksi kolmikaarista kiemurauraa ja vastalaukkoja samalla. Koko kiemuraura siis oikealla tai vasemmalla laukalla. Elen ensimmäisellä kertaa koitti vaihtaa laukkaa, mutta Jenni korjasi sen vastalaukaksi ja sen koommin ei poni mitään yrittänyt. Valmennus meni niin hienosti, että annoin luvan itsenäiseen loppuverryttelyyn. Elen venytti kaulaansa pärskien ravissa ja käynnissä ja näytti oikein tyytyväiseltä. Jenni näytti myös, eikä suotta, sillä helpolla en kyllä kuskia päästänyt! Hienoa yhteistyötä ja tarkkoja siirtymisiä, sekä teitä. Hyvä!"
04.08.2009: PÄIVÄKIRJAMERKINTÄ
"Saapuessani tallille aika myöhään päivällä (olin käskenyt talliapulaisia hoitamaan aamutallin, heh..) otin heti Elenin karsinasta ja rupesin laittamaan sitä kuntoon. Tamma oli jälleen kuin enkeli, se suorastaan tunki päätään kainalooni ja kerjäsi rapsutuksia kuin koira. Harjailin Elenin rauhassa ja lopulta sen ollessa valmis talutin sen kentälle. Oli kaunis päivä, pilvet olivat hieman auringon edessä joten oli mukavan viileä, muttei satanut. Menimme kentälle - tänään olisi kouluväännön aika. Kentälle päästyämme aloitin alkukäynneillä, totta kai, ja siitä hiljalleen keräsin ohjat ja aloin taivutella tammaa isojen ympyröiden avulla. Hetken päästä otin tehtävään mukaan pitkillä sivuilla avotaivutukset ja ympyrät ravissa ja vahva asetus. Tein myös toiseen suuntaan tätä samaa. Kun tehtävät alkoivat mennä hyvin, otin vähän pohkeenväistöä ravissa ja sitten pidin välikäynnit pitkin ohjin. Käyntien jälkeen otin laukannostoja ja ympyröitä laukassa, lisää taivuttelua. Sama toiseen suuntaan ja lopuksi otin vähän laukanvaihtoja, jotka alkavat jo sujua! Eivät tietenkään joka askeleella, mutta yksittäisinä kuitenkin. Lopulta ravailin pitkin ohjin, ja kävelin ja sitten vein Elenin talliin, jossa suihkutin sen ja vein sitten tarhaan."
18.06.2009: JENNAN YKSITYISVALMENNUS OMISSA TILOISSAMME
"Olin jo odotellut teitä kun tulitte lopultakin kentälle. Olin laittanut teille valmiiksi muutaman pienen kavaletin ja pari puomia sillä Jenni oli erityisesti toivonut tällä kertaa puomeja ja kavalettiharjoituksia. Aloititte lämmittelemällä käynnissä, Elen meni kauniisti peräänannossa alusta lähtien ja totteli apujasi hyvin. Verryttelyn jälkeen laitoin teidät menemään puomeja ravissa - harjoitusravissa tietenkin! ;) Jenni istui mukisematta tamman ravissa ja Elen meni hienosti puomit, jotka olin sijoitellut sujuvasti peräjälkeen pitkälle sivulle. Toisella sivulla otitte laukkaa, jota oli tarkoitus lyhentää niin paljon kuin mahdollista. Selvisitte hienosti tästäkin (mitä muuta olisikaan odottanut...) ja niinpä laitoin teille yhden kavaletin pitkälle sivulle, jonka yli teidän oli tarkoitus laukata ja vaihtaa laukkaa kavaletin päällä. Tässä oli pientä hakemista, mutta lopuksi sekin luonnistui. Jennin istunnasta en löytänyt moitteita, paitsi kantapää uhkasi nousta hieman liian ylös harjoitusravissa istuessasi, ja nyrkit menivät välillä vähän lappeelleen ja se meinasi tehdä kädestä todella kovan. Jenni korjaili kuitenkin uutterasti virheitä, joita löysin, ja lopulta te olitte oikein hieno ratsukko!"
Brushit tekijöineen
Otsikon kuva © Christiane Slawik
LUVATON KOPIOINTI KIELLETTY!